
Lounais-Suomen Kirjailijoihin kuuluu pari sataa alueen kirjailijaa. Jäseneksi ovat tervetulleita vähintään yhden kirjan julkaisseet kirjailijat.
Liittymismaksu on 13 euroa. Vuosittainen jäsenmaksu on 12 euroa.
Järjestämme joka syksy lehdistölle muun muassa katselmuksen jäsenistömme uutuuskirjoista, jaamme joka toinen vuosi Anni Polva -palkinnon, olemme mukana monissa erilaisissa alueen kirjallisuuteen liittyvissä hankkeissa sekä suunnittelemme joka vuosi organisoivamme jäsenillemme pikkujoulut, ja toisinaan niin myös teemme.
Yhdistyksen käytännön työstä vastaa pitkälti hallitus, jonka toimintaan jäsenet ovat erinomaisen tervetulleita liittymään mukaan. Toki saa osallistua, vaikkei hallitukseen kuuluisikaan. Yhdistystä voi mahdollisuuksien mukaan käyttää myös omien, hyvien hankkeiden taustaorganisaationa, kunhan asiasta sovitaan etukäteen.